Asunto-osakeyhtiön pääasiallisena tarkoituksena on yhtiön kiinteistön ja rakennusten hallinta osakkaiden asumistarpeiden tyydyttämiseksi siten kuin asunto-osakeyhtiölaissa säädetään ja yhtiöjärjestyksessä määrätään (AOYL 1:5.1 §). Asumistarpeiden tyydyttämiseksi yhtiö huolehtii yleensä myös tavanomaisten asumispalvelujen (ml. huoneistojen lämmityksen ja käyttöveden) yhteishankinnasta (HE 24/2009 vp., s. 51).
Muutosdirektiivillä säädettiin lisäksi vuoden 2020 jälkeisistä energiatehokkuustavoitteista, jotka sisältyivät energiatehokkuusdirektiivin 1, 3 ja 7 artiklan muodostamaan kokonaisuuteen. Muutetussa 1 ja 3 artiklassa on uutta EU:n yhteinen 32,5 prosentin yleistavoite vuodelle 2030 ja sitä vastaavat absoluuttiset energiamäärät. Muutetussa 7 artiklassa on uutta jaksoa 2021-2030 koskeva sitova kumulatiivisen energiansäästön tavoite ja sen laskentasäännöt. Uudet 7 a (energiatehokkuusvelvoitejärjestelmä) ja 7 b artikla (vaihtoehtoiset politiikkatoimet) ovat pääasiassa vanhan 7 artiklan sisällön uudelleen ryhmittelyä.
Valtioneuvosto (U 10/2017 vp.) tunnisti ehdotuksessa Suomen kannalta ongelmia lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden huoneistokohtaisen mittauksen ja kustannusten jaon osalta. Koska huoneistokohtainen mittaus ja laskutus osoittautuisi todennäköisesti kannattamattomaksi, valtioneuvoston tavoitteena oli, että mahdollisuus nykyisen kaltaiseen järjestelmään lämmitys- ja vesikustannusten jaossa pyrittäisiin säilyttämään. Lämmityksen ja jäähdytyksen mittausta koskevien muutosten osalta valtioneuvoston kannassa todettiin erikseen tarve löytää kustannustehokas ja joustava ratkaisu.
Suomi ilmoitti uudet kansalliset energiatehokkuustavoitteet, loppuenergian kulutus 290 TWh vuonna 2030 ja kumulatiivinen jakson 2021-2020 energiansäästö 105 TWhkum, Euroopan komissiolle 20.12.2019 toimitetussa kansallisessa integroidussa energia- ja ilmastosuunnitelmassa eikä niiden toimeenpano edellytä tässä vaiheessa säädöksiä. Tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavat energiatehokkuustoimet on esitetty 4.10.2020 julkaistussa Energiatehokkuustyöryhmän raportissa.
Direktiivin 9 a artiklassasäädetään mittareiden tarjoamisesta kaukolämmityksen ja -jäähdytyksen loppuasiakkaille sekä mittarin asentamisesta rakennuksen lämmönvaihtimeen tai toimituspisteeseen, jos lämpö ja jäähdytys tulevat useille rakennuksille yhteisestä keskitetystä lähteestä tai kaukolämpö- tai kaukojäähdytysjärjestelmästä. Aiemmasta poiketen artikla ei enää edellytä, että mittari antaa tiedon kulutuksen todellisesta ajoittumisesta, ja samalla reunaehdot mittarin tarjoamiselle on poistettu, joten kilpailukykyisesti hinnoiteltua ja tarkasti todellista energiakulutusta kuvaava mittari on oltava loppuasiakkaan saatavilla aina. Energiatehokkuuslain 19 §:ää ehdotetaan muutettavaksi vastaavasti.
Korjausrakentamisessa taloyhtiö toimii tyypillisesti tilaajana. Kiinteistöalan järjestöt suosittelevat, että yhtiö edellyttää suunnittelusopimuksessa ja urakkasopimuksessa, että hankkeessa käytetään vain vaatimukset täyttäviä vesimittareita, kohteen suunnittelussa huomioidaan mittareiden oikeaoppinen asennustapa ja toteutus tehdään oikein. Valvonnan osalta valvontasopimuksessa suositellaan viittaamaan talotekniikkatöiden valvonnan tehtäväluetteloon, jossa todetaan, että valvojan tehtäviin kuuluu varmistaa valmistajan ohjeiden noudattaminen. Vaikka korjaushankkeessa käytetään ulkopuolisia asiantuntijoita, myös taloyhtiön johdon tulee kiinnittää huomiota vesimittareiden asennuksen asianmukaiseen toteutukseen.
Direktiivin 9 b artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että niillä on käyttäjäkohtaisen kulutuksen laskennan avoimuuden ja täsmällisyyden varmistamiseksi voimassa läpinäkyvät, julkisesti saatavilla olevat kansalliset säännöt lämpimän käyttöveden sekä lämmityksen ja jäähdytyksen kulutuksen kustannusten jakamisesta moniasuntoisissa tai moneen eri tarkoitukseen käytettävissä rakennuksissa, joille toimitetaan kaukolämpöä tai –jäähdytystä, tai joissa omat yhteiset lämmitys- tai jäähdytysjärjestelmät ovat yleisiä. Sääntöihin on tarvittaessa sisällyttävä ohjeita tavasta jakaa lämpimään käyttöveteen käytetyn energian kustannukset. Voimassa olevassa energiatehokkuutta ja asumiskustannusten jakoa koskevissa säännöksissä (esim. asunto-osakeyhtiölaki) ei ole tällaisia kustannustenjakosääntöjä. Kustannusten jakamisesta ehdotetaan säädettäväksi tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.