Direktiivin VII a liitteen mukaan lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden laskutuksen on tapahduttava todellisen kulutuksen perusteella vähintään kerran vuodessa. Liitteessä säädetään myös laskutus- ja kulutustietojen antamisen vähimmäistiheydestä siten, että jos etäluettavat mittarit tai lämmityskustannusten jakolaitteet on asennettu, todelliseen kulutukseen perustuvat laskutus- tai kulutustiedot on toimitettava loppukäyttäjille kaksi kertaa vuodessa ja neljä kertaa vuodessa, jos loppukäyttäjä on valinnut sähköisen laskutuksen. Vuoden 2022 alusta lähtien on kulutustiedot toimitettava etäluennan piirissä oleville loppukäyttäjille vähintään kuukausittain. Lisäksi liitteessä on säädetty laskun mukana toimitettavista vähimmäistiedoista muun muassa energian hintaan, kulutukseen, energiantuotannon polttoainesekoitukseen sekä kasvihuonekaasupäästöihin liittyen. Kulutus- ja laskutustiedot voidaan asettaa saataville myös internetin kautta. Lämmitys ja jäähdytys voidaan vapauttaa näistä vaatimuksista lämmitys- ja jäähdytyskausien ulkopuolella.
Asumisoikeuslain 16 §:n 3 momentin mukaan käyttövastike voi määräytyä niin, että erilaisia menoeriä varten on eri maksuperuste. Asumisoikeusasunnoista perittävä kohtuullinen kuukausittainen käyttövastike on asumisoikeuslain mukaan määritettävä omakustannusperiaatteella. Sen tulee alittaa paikkakunnan käyttöarvoltaan vastaavista vuokra-asunnoista yleensä perittävä vuokra. Saman omistajan omistamien korkotuki- tai aravalainoitettujen asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeiden tasaaminen on sallittua, mutta asumisoikeustalon hoitomenoja, joihin asukkaat voivat omalla toiminnallaan vaikuttaa, ei saa tasata eri talojen kesken.
Toimitettaessa kiinteistöön lämpöä tai jäähdytystä kaukolämmitysverkosta tai usealle kiinteistölle yhteisestä keskitetystä lähteestä, on kaukolämmön toimituspisteeseen, kiinteistön lämmönvaihtimeen tai lämmön toimituspisteeseen asennettava lämpöenergiamittari (ETL 20 §) silloin, kun lämmitysjärjestelmä uusitaan tai kyse on uuteen kiinteistöön sijoitettavasta uudesta liittymästä. Kaukolämmön kulutuksen mittaukselta ei laissa edellytetä mittaustietojen etäluentaa, eikä mittareiden etäluettavuutta.
Muutosdirektiivin voimaantulosäännöksissä ei ole otettu kantaa siihen, onko ja jos on, niin miten lämpimän käyttöveden kulutuksen mittaamiseen perustuva laskutus otettava käyttöön niiden sopimusten ja/tai muiden järjestelyjen (kuten yhtiöjärjestys tai muut vastaavat yhteisösäännöt) osalta, joista on päätetty ennen muutosdirektiivin tai sen täytäntöön panemiseksi annetun kansallisen lain voimaantuloa. Kustannusten jakoa koskevan 10 a artiklan 1 kohta tulee sanamuodon perusteella sovellettavaksi ”kun mittarit on asennettu”.
Eduskunnan talousvaliokunta (TaVL 9/2017) katsoi ensimmäisessä lausunnossaan muutosdirektiiviä koskevissa jatkoneuvotteluissa olevan tarpeellista varmistaa, ettei huoneistokohtaisesta mittauksesta tulisi sitovaa velvoitetta. Myöhemmin valiokunta (TaVL 29/2018 vp.) piti Suomen kannalta tärkeänä neuvottelutavoitteena sitä, että huoneistokohtaista lämmityksen mittausta ei tarvitsisi edelleenkään käyttää laskutuksen perusteena, jos jäsenvaltio osoittaa, ettei se ole taloudellisesti tai teknisesti tarkoituksenmukaista. Toisaalta talousvaliokunta totesi, että Suomi voi hyväksyä, että asennettuja huoneistokohtaisia vesimittareita olisi jatkossa käytettävä lämpimän käyttöveden kustannusten jaon perusteena.
Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettu laki (808/2019) on tullut voimaan 1.1.2020. Sen johdosta on tarpeen muuttaa muutoksenhakua koskevat viittaussäännökset energiatehokkuuslain (1429/2014) 32 §:ssä sekä tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista annetun lain (1005/2008) 39 ja 40 §:ssä.
Suomessa ei kaukolämmitetyissä kerros- tai rivitaloissa ole muutamaa kokeilukohdetta lukuun ottamatta käytössä huoneistokohtaista lämmityksen kulutuksen mittausta taikka lämmityskustannusten jakolaitteita. Energiatehokkuusdirektiivin kansallisen täytäntöönpanon yhteydessä VTT:n vuonna 2013 tekemän selvityksen mukaan lämmityskustannusten jakaminen huoneistokohtaisesti kaukolämmitetyissä kerros- ja rivitaloissa ei olisi kustannustehokasta, toisin sanoen siitä aiheutuvat kustannukset olisivat suuremmat kuin energiansäästön tuomat kustannussäästöt. Möttönen, V., Nissinen, K., Vainio, T., & Kauppinen, T. (2013). Selvitys huoneistokohtaisten lämpömäärämittareiden ja lämmityskustannusten jakolaitteiden käytön edellytyksistä Suomessa. VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Asiakasraportti, No. VTT-CR-07573-13. Suomi käytti tuolloin direktiivin sallimaa kansallista poikkeusmahdollisuutta, eikä säätänyt huoneistokohtaiseen lämmityksen mittaukseen taikka kustannusten jakolaitteiden käyttöön perustuvaa lämmityskustannusten jakoa pakolliseksi.